Uutiskirje 12/2011: GamesMadeMe - Kaupunginrakentamista Singaporesta

Pelialalla korostetaan usein kansainvälisyyttä, mutta selainpohjaisiin, kaikilla laitealustoilla toimiviin peleihin keskittyvä GamesMadeMe todella on kansainvälinen: studion pääkonttori on Suomessa, mutta kehitystoiminta sijoittuu pääasiassa Singaporeen. Nyt uusi studio on saanut beta-vaiheeseen ensimmäisen projektinsa, Dollar Islen. GamesMadeMellä luotetaankin omannäköisiin ratkaisuihin niin firman rakenteen kuin pelien suhteen.

Vuonna 2011 perustetun GamesMadeMen ideana on lähteä liikkeelle pienellä, mutta kokeneella tiimillä. Rahoitus on aina yksi uuden studion kulmakivistä, ja GamesMadeMen takana on sekä Lifeline Ventures että muita yksityisiä rahoittajia. Hieman erikoisempaan Singapore-ratkaisuun päädyttiin toimitusjohtaja Juha Paanasen kokemuksen ansiosta: Paananen kun on asunut Singaporessa jo viimeiset kolme ja puoli vuotta. Muut perustajat yrityksessä ovat Teemu Ikonen ja Henrik Karlström.

"Kevyttä ideointia studiosta oli loppuvuodesta 2010, mutta varsinaisesti toiminta lähti liikkeelle vuonna 2011. Pääkallopaikaksi oli vaihtoehtoina Helsinki ja Singapore, ja päädyimme Singaporeen. Tänne on kuitenkin suhteellisen helppoa palkata ulkomailta osaajia, ja toisaalta olemme positiivisesti yllättyneet myös paikallisesta 'talentista'. Ja onhan se mukavampaa viettää marraskuisia viikonloppuja vaikka Balilla surfaten kuin Helsingin räntäsateessa", Paananen valottaa GamesMadeMen taustoja. Studion johtoajatuksena on kehittää HTML5:een pohjautuvia pelejä, joiden pelaamisessa varsinaisella laitealustalla ei ole väliä. Julkaisustrategiana on tuoda pelit itse markkinoille, ja selainpohjaisille peleille Facebook on tietenkin luontainen kanava. GamesMadeMe ei toki rajoita suunnitelmiaan ainoastaan Facebookiin. Studion ensimmäinen projekti on kaupunginrakennuspeli Dollar Isle, joka on ollut suljetussa beta-testissä syyskuun lopulta lähtien.

"Dollar Isle oli meille ensimmäinen HTML5-peli, joten jouduimme tekemään muutamia asioita kokonaan alusta ja opettelemaan uuden platformin. Käytännössä projekti alkoi toden teolla huhti-toukokuussa. HTML5 ja mobiiliselaimissa toimiminen asettavat pelille tietyt rajoitteet. 'City-builder' sopii näihin hyvin, ja sen lisäksi pelityyppiä voi hyvin pelata sekä mobiililaitteilla että PC:llä", Paananen kertoo.

"Halusimme kuitenkin tuoda Dollar Isleen uusia ideoita ja enemmän syvyyttä kuin mitä tämän hetken suosituimmista Facebook-peleistä löytyy. Hienointa Dollar Islessä on, että pelaaja voi valita, miten hän kehittää kaupunkiaan: joko ekohenkisesti taikka sitten tiukan kapitalistisesti luontoa säästelemättä. Tämä luo peliin aivan uudenlaisen moraalisen ulottuvuuden. Olemme myös kehittäneet peliä suljetun beta-testin jälkeen niin, että strategisia elementtejä on enemmän. Peli ei ole pelkkää hiirellä napsauttelemista, ja uskomme tämän kiinnostavan tiettyihin sosiaalipeleihin hieman kyllästynyttä yleisöä", Paananen jatkaa.

Dollar Islen lisäksi GamesMadeMellä poreilee muitakin HTML5-pohjaisia pelejä, joista ensimmäinen lähestyy jo beta-vaihetta. Paanasen mukaan studio on aktiivisesti rekrytoimassa osaajia, varsinkin taide- ja koodauspuolelle. "Pelialan tulevaisuus näyttää yleensäkin todella mielenkiintoiselta, koska ala on aikamoisessa myllerryksessä. Teknologiapuolella HTML5:sta on ollut paljon hypeä, jota se alkaa hiljalleen lunastaa", Paananen summaa.

Rieti Ryysy

Summary in English

GamesMadeMe is an exceptionally international studio, with headquarters in Finland and main development studio in Singapore. The studio concentrates on cross-browser games based on HTML5, and their first project, city-builder Dollar Isle, has been in beta since the end of September. GamesMadeMe is also actively recruiting new talent, especially to art and coding departments.